Lasten oikeuksien päivän ratoksi

(Pistin tän nyt tännekin vaikka oikeestaan tää on vastine Hesarin mielipidepalstalle.)

Liisa Huusarin mielipidekirjoitus (HS 19.11) lasten kotihoidosta työnteon välttelykeinona jätti minut tuijottamaan lehteä monttu auki ja miettimään, olinkohan vielä unessa. Valitettavasti en ollut.

Huusari ilmoitti, että yhden terveen vauvan hoitaminen molempien vanhempien ottaessa vauvasta vastuun, on "lähinnä lomailua".

Väittäisin, että em. toteamus on vähintään kyseenalainen. Minä en ole äiti, enkä näillä näkymin tule koskaan olemaankaan, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella yhdenkin vauvan hoitaminen vaatii vanhemmilta, usein erityisesti äideiltä, erittäin paljon huomiota ja aikaa. Ennen kaikkea se kysyy epäitsekkyyttä, kun on löydettävä kompromisseja ja priorisoitava arjen rutiinit omien ja vauvan tarpeiden mukaisiksi. Minun käsitykseni lomasta ei myöskään tarkoita vähäunisia öitä, joita myös jopa terveet lapset usein vanhemmilleen aiheuttavat.

Kirjoittaja julisti myös, että "jos naista ei huvita töihin meno, niin lapsen hoitaminen kotona on varsin helppo tapa vältellä työntekoa pitkään." Kuten olemme elämässä huomanneet, kaikki ei aina mene niin kuin huvittaisi. Joskus on tehtävä uhrauksia jollain elämän osa-alueella. Ja kyllä, jotkut äidit uskaltavat ottaa sen taloudellisen riskin ja jättäytyä työmarkkinoiden ulkopuolelle saadakseen viettää laatuaikaa heille rakkaan ihmisen kanssa. He ovat valmiita elämään tietyn ajan mahdollisesti pienemmällä budjetilla, jotta he saisivat tarjota lapsilleen vanhemman, jonka seurassa on jo pienestä asti turvallista olla.

Olen kirjoittajan kanssa yhtä mieltä siitä, että myös miehille tulee suoda vastaava oikeus lastenhoitoon osallistumiseen. On kuitenkin todettava, että usein käytännön syistä johtuen äidin on helpompaa jäädä kotiin lapsen kanssa - etenkin vauvaiässä, jolloin äidin merkitys läsnäolijana korostuu.

Tekstin provokatiivisuus kulminoitui tekstin lopussa olevaan pohdintaan: "kummasta on lapselle enemmän hyötyä, pitkään jatkuvasta kotihoidosta vai vanhemmilta opitusta työnteon mallista?"

Lapsen perusoikeus on saada olla lapsi. On pelottavaa, että yhteiskunnassamme jylläävät arvot, jotka pyrkivät tekemään lapsista jo sikiövaiheessa uraohjuksia. Lapsi tarvitsee kehittyessään vierelleen aikuisen, johon luottaa ja turvata. Hyvä kiintymyssuhde ei myöskään synny yhdessä päivässä vaan vaatii aikaa. Vanhemmat ovat lapselle tärkeä esimerkki vuorovaikutustilanteissa. Niiden pohjalta on hyvä lähteä esimerkiksi päiväkotiin, jossa sosiaalisten taitojen kehittäminen jatkuu suuremmassa yhteisössä.

Kirjoittaja ottaa esille, miksei mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä syrjäytymiseen lapsiperheissä puututa. Minä lisäisin listaan työnarkomanian, joka on mielestäni väheksytty ongelma vanhempien keskuudessa. Nykysuomalainen työmalli on menestys- ja kulissiorientoitunut, eikä sitä tule opettaa lapsille.

Meidän yhteiskuntamme suurimpia ongelmia ovat nuorten syrjäytyminen ja yksinäisyys. Uskon, että ihmiselle lapsuusajan ihmissuhteet ovat pohja tulevaisuuden suhteiden rakentamiselle. Lapsena kotona rakastetuksi tuleminen vaikuttaa myös tuleviin ihmissuhteisiin. Kotihoito on valitettavasti katoava luonnonvara, josta olisi paljon ammennettavaa - niin lapsille kuin aikuisillekin.