Kun terrorismi putos puusta

Tapahtui viidentenä Toukokuuta, vuonna 2011.

Todella hyvin nukutun yön jälkeen minä heräsin. Aamuaurinko paistoi ikkunastani valaisten koko huoneeni, ja tunsin oloni hyvin onnelliseksi heti aamusta - en ollut koskaan tuntenut sellaista levollisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Tuntui, kuin minun ei tarvitsisi enää koskaan pelätä mitään - että kaikki paha on yhtäkkiä kadonnut tästä piskuisesta ja paskaisesta maapallostamme. Ehkä olinkin jo maanpäällisessä paratiisissa? Ei - sen ymmärsin, että siellä en voisi olla, sillä tajusin edelleen olevani Suomessa enkä Yhdysvalloissa, jonne maanpäällinen paratiisi, ennemmin tai myöhemmin, siis rakennettaisiin.

Aamukahvi maistui ihanan raikkaalta, ja juodessani sitä meidän puutarhakalustelulla etupihallamme edes keväiset koiranpaskakimpaleet talomme edustalta menevän jalkakäytävän vierustoilla eivät haitanneet minun harmonista hetkeäni. Mistä tämä rento, rauhallinen ja turvantäyteinen ilmapiiri johtui? Sen oivalsin, kun avasin tietokoneeni, Mozilla Firefoxin ja sieltä Hesarin päivän etusivun. Vastaus pomppi suoraan näkökenttääni; Osama bin Laden oli murhattu yhdysvaltalaisten erikoisjoukkojen toimesta - samalla muutama sivullinen, arvoton ihmisriekale oli päästetty tuskistaan. Siksi minun, kuten kaikkien muidenkin tässä maailmassa, oli yhtäkkiä niin hyvä olla - globaalin onnellisuuden puutarhastamme oli kitketty se kaikkein suurin rikkaruoho - nuo rakkaudenväriset, tulipunaiset onnen ja autuuden ruusut saivat jälleen kukkia rauhassa. Al-Qaida oli pudonnut puusta! Ja vieläpä amerikkalaisesta mammuttipetäjästä - Kenraali Shermanin selästä, 83,8 metrin korkeudesta. Euroopan parlamentin puhemiehen Jerzy Buzekin viisain sanoin: "We have woken up in a more secure world."

Se siitä narratiivisesta ironiapläjäyksestä - ja pitkä pudotus samalle planeetalle, joka muuten on ihan yhtä paska paikka kuin aina ennenkin. Vähintään.
 
En tiedä, kuinka vaaleanpunaisilla linsseillä Buzek tätä todellisuutta tarkkailee, mutta ehkä totuuden kieltäminen on monelle se kaikkein tervein puolustusmekanismi. Kukapa ei mieluummin näkisi kauniita, jäätelöllä ja vaahtokarkeilla koristeltuja pilvilinnoja roihuavien suurlähetystöjen tai pilvenpiirtäjien sijaan. Aika lahopäinen saa kuitenkin olla, jos kuvittelee, että menetettyään puheenjohtajansa maailman suurin ääri-islamilainen terroristiyhteisö menettäisi asemansa maailman suurimpana ääri-islamilaisena terroristiyhteisönä.  Vain kuolleiden ruumiidensa yli. Istuskelin sunnuntai-iltana terassilla, ja viereisessä pöydässä istui iäkkäämpi mies tokaisten: "kyllä tää maailma muuttuu..kuitenkin..joka päivä, paremmaks paikaksi... nyt ku se bin Ladenkin on tapettu." Jep, kyllä tämän muutoksen voi melkeinpä jo tuntea ilmassa. Ehkä osa ihmisistä oikeasti uskoo siihen, että yhden massamurhaajan ja nerokkaan johtajan tappaminen on askel kohti parempaa maailmaa. Ja se toinen osa uskoo siihen, että media on tehnyt Al-Qaidalle yhdet kasvot - yhden villin lännen tyyliin jahdattavan, yhden syyllisen, joka on koko järjestön sydän. Al-Qaida on siis henkilöistetty. Ja koska nykyaikana kasvojensiirto-operaatiolla voidaan tehdä jo vaikka mitä, voidaan tätä menetelmää käyttää tässäkin tapauksessa; yhdet kasvot tuhotaan, ja kostoiskujen myötä on etsittävä syntipukki, toisinsanoen Al-Qaidan pääjehu - kasvojensiirron avulla hänestä tehdään terrorismin kasvot, uusi etsittävä, jonka otsassa lukee kissankokoisin kirjaimin "Wanted - dead or alive". Käytännössä "Wanted - dead". Länsimaalaisten arvojen mukaisella kostamismentaliteetilla urheat yhdysvaltalaista maailmankatsomusta edustavat, koulutetut erikoisjoukot porskuttavat eteenpäin, tappaen ihmiset jotka tappoivat ihmisiä. Silmä silmästä - ja ahneella on paskainen loppu.

Uskallan väittää, että kuolleesta terroristijohtajasta tulee hänen seuraajilleen entistä suurempi johtohahmo. Onhan hän elänyt Jihadin mukaisesti - massamurhaajasta marttyyriksi. Joku viisas on aikanaan todennut, että kuolema tekee taiteilijan. Ja kaikki aatteidensa puolesta kuolleet ovat omissa piireissään nousseet sankareiksi. Niin uskonnolliset johtajat, ihmisoikeustaistelijat, kuin muusikotkin. Paavit tietysti omana lukunaan. Toukokuun ensimmäinen viikkohan oli henkilöpalvonnan näkökulmasta melko mielenkiintoinen; Vappupäivänä 1.5 Johannes Paavali II beatifikoitiin eli julistettiin autuaaksi, mikä käytännössä tarkoittaa viimeistä askelta kohti pyhimykseksi julistamista. Sinne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan. Muutama päivä tämän jälkeen Al-Qaida sai perustajamarttyyrinsa. Molempien herrojen kuvia löytyy varmasti tuhansilta yöpöydiltä ympäri Telluksen. Ja varmasti löytyy myös Barack Obaman, kuka urheasti piti "jätkien iltaa", Valkoisen talon kisastudiota katsellen live-kuvaa Osama bin Ladenin surmaamisesta.

Yhdysvallat ei ole varmasti juhlinut yhtäkään olympiavoittoaankaan niin paljoa kuin terroristijohtajan kuolemaa. Vihan lietsomisen olympialaisissa amerikkalaiset olisivat varmasti omaa luokkaansa. No, eipä tässä auta kuin katsella kuinka kauniisti oravanpyörä pyörii - iskuja tulee ja menee, vastaiskuja tulee ja menee, johtajia vaihdetaan ja lisää paukkuu. Silmä silmästä sokaisee koko maailman, vai miten se meni?

PS. Jos sisäsiittoisuuden ja epätasa-arvon lähettiläs paavi Benedictus XVI vielä joskus julistetaan autuaaksi, aion pyrkiä itsekin ehdolle paavin virkaan ja yhdysvaltalaisiin Navy SEAL-joukkoihin.

Se on kuulkaas turha rypistellä

, kun on jo paskat housuissa. Kansa on selkeästi jakautunut kahtia; tyytyväisiin ja tyytymättömiin. Kokoomus on selkeästi oikeistopuolue, demarit vasemmalla, ja persuista on vaikea sanoa - he vain ovat joko inhottavia tahi rakastettavia. Osa kansasta on suorastaan hurmoksessa tästä homogeenisyyttä arvostavasta ja homoseksuaalisuutta vähemmän arvostavasta perussuomalaisten joukosta ja heidän superkarismaattisesta johtohahmostaan. Ja se toinen osa yhteiskunnastamme kärsii mahdollisesti neljän vuoden krapulaa otettuaan muutaman persushotin liikaa 17.4.2011. Itse olen maannut kolme viikkoa sängyn pohjalla oksentamassa. Varmasti on tullut oksennus yhdeltä jos toiseltakin katsellessaan eräiden kansanedustajien puheita muun muassa eri etnisten ryhmien edustajista.

Itseäni on huvittanut suunnattomasti lukea forumeilta ihmisten valituksia siitä, että vaalituloksista ja mahdollisesta hallituksesta - etenkin Perussuomalaisista, on puhuttu liikaa. Se ei ihmetytä siksi, etteikö jotkut mielipidekirjoitukset tai spekulaatiot olisi olleet huonoja, harhaanjohtavia tai liian kärjistettyjä eskatologisia julistuksia. Se ihmetyttää siksi, että kerrankin kansa puhuu, kansa haluaa tietää, kansa kyseenalaistaa. Olivatpa ne mielipiteet persujen puolesta tai heitä vastaan, taiteilijoiden arvoliberalistisia kannanottoja tai äärivanhoillisten, muutosta vastustavien rasistisia kommentteja ja arvokonservatiiveja kannanottoja - sillä ei ole merkitystä, kunhan muutosten edessä oleva yhteiskuntamme kiinnostaa sen yksilöitä. Keskustelujen aiheena sentään on meidän yhteiskuntamme tulevaisuus, jokaisen suomalaisen (ja monen ei-suomalaisen) tulevaisuus, eikä vuoden 2011 jääkiekon maailmanmestaruuskisojen finaalispekulaatio (finaali, jossa siis vastakkain kohtaavat Norja ja Saksa).

Kokoomuksen Katainen on laitettu aika ahtaalle hallitusneuvotteluissa, ja hallituksen muodostaminen varmasti tulee olemaan todella vaikeaa. Pääsipä sinne Perussuomalaiset, tai ei, uskon, että heidän poliittinen voittonsa on herättänyt kansaa ajattelemaan. He ovat tehneet suuren voiton, ja saaneet kymmeniä uusia kansanedustajia eduskuntaan - nostan kyllä Dumle-lippalakkiani arvostuksen merkiksi. Kuitenkin ajatus siitä, että maamme asioista päättämiseen osallistuvat ihmiset, jotka eivät hyväksy erilaisuutta vaan marssivat eriarvoisuuden puolesta pilkaten toisten tapaa toteuttaa uskontoaan, tietämättä että sana "neekeri" on ollut parikymmentä vuotta yleisesti halventava nimi, sekä hävettää että hieman pelottaa. En myöskään puolla näkemystä siitä, että "Jokelan tapauksesta huolimatta meillä ei ole aseongelmaa", sillä iltapäivälehtien otsikoista saa viikoittain lukea riidoista, jotka ovat päättyneet ampumiseen. Kaikkein vähiten pidän ajatuksesta, että kyseessä olevat ihmiset tulevat saamaan eläkettä, jonka kokoisesta palkasta itseni on koskaan edes turha haaveilla. Ei se Timo mikään tyhmä jätkä ole; se oikeasti on aika iso jytky.

Joka tapauksessa; kyllä kansa tietää. Turha rypistellä, kun on jo paskat housuissa. Jos hallitus todella muodostuu sinipunapersu-minestronesopaksi, sydäntäsärkevien saippuaoopperoiden katsomiseen ei tarvita enää Salkkareita eikä Kaunareita.

Aamen.