Harrastuksista parhain

"Päiväkodin lastenhoitajalla piitkät geelikynnet. Ruokaa jakaa, nenää niistää, kakkoja pesee. Esimiehet ei puutu asiaan." (ESS Näppituntumalla 9.8.12)

Me suomalaiset olemme melkoisia puhumisen maailmanmestareita. Emme niinkään äänihuulillamme, kasvotusten emmekä omilla nimillämme. Mutta sosiaalisessa mediassa, selän takana ja anonyymisti. Siinä me olemme taitavia ja sitä me teemme järkyttävän paljon. 

Jokainen meistä voi löytää itsestämme sen pienen, anonyymin, selän takana soopaa puhuvan nilviäisen, joka kirjoittaa facebookiin valitusloruja siitä, kun remonttimiehet tulevat taloyhtiöön tekemään jotain jonninjoutavaa putkiremonttia vaikka itse haluaisin vielä nukkua. Siitä, kun opiskelu- tai työtoverit eivät ole oikein ajan tasalla. Siitä, kun ihmiset eivät tajua ottaa sitä pankkikorttia esille kun vasta silloin, kun myyjä on jo puoli minuuttia aiemmin naputellut hinnan tiskiin. Siitä, kun spuget nukkuu meidän puistomme penkeillä kuset housussa, kun nuoriso rikkoo kaljapulloja leikkipuistoissa, kun lapsiamme kiusataan koulussa ja kun ex-naapurit eivät tervehdi kadulla. Ja etenkin siitä, kun koiranulkoiluttajat eivät voi siivota niitä puolen kilon paskakönttejä sieltä puistonurmikoilta ja kun seinänaapuripariskunta pitää eläimellisellä puksutuksellaan niin kerrostalomme perustuksia kuin naapurien hermoja ja himoja koetuksella joka ikinen aamu, päivä, aamupäivä, ilta, iltapäivä, yö ja aamuyö. 

Nettifoorumeilla voidaan käydä keskustelua siitä, kenellä on epäkohteliaimmat ex-naapurit ja missä puistossa on lumien sulettua eniten koiranpaskaa. Kenen taloyhtiössä siivoustalkoisiin osallistuu vähiten porukkaa ja kuka syö yhteisessä grillikatoksessa eniten makkaraa. Kenen kotikylillä on kaheleimmat kylähullut ja kenellä surkeimmat työkaverit. Ja kenen naapureilla on vilkkain seksielämä. Voidaan myös avautua siitä, kuinka syvältä aunuksesta ovat naapurien kissat jotka kävellä tepsuttavat ympäri asuntoa niin että minäkin kuulen sen kun painan korvani vasten olohuoneeni sisäkattoa. Eivätkä varmasti ole sisäsiistejä! Mistä muustakaan meidän kylppärin katonrajaan olisi homevaurioita ilmestynyt? 

On myös kommunikoinnin välikäsiä, joihin ei välttämättä tarvita tietokonetta (kuulostaa kyllä aika kornilta)! Kerrostalot ovat siitä mukavia, että kun naapureita ei ole koskaan nähnyt eikä niille, kiitos Luojan, ole tarvinnut jutella, niille on helppo kirjoittaa kirje: "Mo. Mää asun tossa seinän takana, onneks ette tiiä minkä niistä, ja toi teiän iänikuinen paneminen käy mun hermoille joten voisitteko siirtää sen sängyn toiselle puolelle teidän kämppää. Sen puolen naapuri on kanssa varmaan ihan mulkku. Terv. Intohimonne häiritsee" Hahaa! Kirjeen voi pudottaa vain postiluukusta, eikä kukaan voi arvata sen kirjoittajaa. Nerokasta!

Myös kerrostalojen ilmoitustaulut ovat suuri siunaus meille tuppisuille. Kun naapurin nuoret ovat pitäneet vanhat kunnon kotihipat, sinne voi käydä kirjoittamassa: "Kyllä oli meidän nuoruuessamme paljon siistimpiä juhlia, kivempia vaatteita ja parempaa ruokaa. Eikä alkoholia yhtään. Kyllä oli naapurin nuoret kerroksesta 3 asunnosta 15 aivan kaameassa kunnossa viime maaliskuun toisena perjantaina. Varmaan vieläkin rapula, siitäs saatte! Kyllä oli musiikkikin kauheaa ränkytystä ja vinkumista. Nimim. Urkumusiikkia ja simaa 60-luvun kotipippaloissa. AINIIN JA KUVITTELETTEKO TE ETTÄ MYÖ VANHUKSET JAKSETAAN VUOS TOISENSA PERÄÄ KESKENÄMME HARAVOIA?" 

Nykymedian hienoin keksintö on ehdottomasti paikallislehtien tekstiviestipalstat! Mitä loistavaa kommunikaatiota, mitä upeaa viihdettä!  Sinne voi myös kirjoittaa, missä lähitienoon kaupassa, apteekissa tai sairaalassa saa surkeaa palvelua. Näpyttelemällä tekstarin voimme myös kertoa, että meidän taloyhtiömme haravointitalkoisiin ei se yksi nuoripari "kiireiltään" ehtinyt osallistua. Tekstiviestipalstalla voi myös kiittää jos on kiittämisen aihetta. Mitä tietenkään ei ole. Siellä voi käydä vapaasti ja nimettömästi haukkumassa, kenen kolumnit ovat olleet aivan kamalaa kuraa ja kenen mielipiteet ovat surkeimpia koskaan kuultuja, ja että U.K.K. kääntyisi hauassaan jos tietäs. Ja muistuttaa, että omani ovat hiton hyviä ja tärkeitä. Parhaita mahdollisia oikeastaan.

Ihmiset ovat todella alkaneet luottaa siihen, että voivat oikeasti vaikuttaa, koska juoruta voi kerrostalon ilmoitustaulun lisäksi internetissä ja paikallislehdessä. Nyt me olemme saaneet vakoiluharrastuksellemme aivan uudet ulottuvuudet, kun voimme mainostaa muillekin, missä ja minkälaiset ihmiset jättävät koirankakat polkujen varteen. Kertakaikkisen hienoa! On itsetuntoa kohottavaa, kun voi kailottaa kaikille ettei naapurin Mirri osaa käydä potalla paskalla niin kuin meidän Hjalmar Pietari Mau. Ja että MINÄ autoin nuorempana yhden rouvan kadun yli, nykyään ei kukaan auta - olen tarkkaillut. Enää ei tarvitse kiittää kasvotusten, ei kritisoida kasvotusten. Voimme sanoa myös paikallislehden tekstaripalstalla, että voisiko se ja se naapuri pestä autonsa, kun koko kerrostaloyhteisömme häpeää sitä kuraista Saabia.

Ei tarvitse mennä sanomaan niille seinänaapureille, voisivatko he pitää pienempää ääntä tai muuttaa muualle, sillä voimme kirjoittaa sen facebookiin ja toivoa että joku kertoisi heille. 

Sitten ovat vielä ne urpot, jotka puhuvat blogeissaan paskaa paskanpuhumisesta. Missä järki, missä logiikka?

PS. Taas jätti yksi keski-ikäinen mies koirankakat yhden postilaatikon juurelle. :( Tummat hiukset, pituus 180cm ja housut jalassa.